Olen pitkään pohtinut, millainen on menestyvän yrittäjän arkkityyppi. Tai yrittäjän ylipäätään. Uskon, että jos joku tämän viisastenkiven vielä ratkoo, tekee itselleen omaisuuksia. Yritysmaailmassa kaikkein vaikeinta on jatkuva uudistuminen – pyörä pitää keksiä uudelleen ja uudelleen. Se tuottaa päänvaivaa, mutta eipä pääse jämähtämään vanhaan.
Yrityselämästä kokemusta on sen verran, että olen nyt pari-kolme viime vuotta tehnyt yritystoimintaa päätoimisesti. Yritykseni nimi on Arabialainen sulka ja pyöritän neljää nettimediaa, löytyvät näistä osoitteista www.digikallio.fi, www.digisaimaa.fi, www.arabialainensulka.fi ja www.yritykseni.fi.
Pääasiallisesti teen yritysesittelyjä, kaupallista yhteistyötä, niillä elantoni tienaan. Kallion kivijalkaliikkeet on kaikki kontaktoitu ja hiukka yli sata niistä on artikkeliin lähtenytkin, samaa teen Digi-Saimaassa Lappeenrannan ja Imatran alueella.
Osaan siis sanoa yrittäjistä ja yritysmaailmasta jotain, olen tavannut yrittäjiä sadoittain.
Esittämääni kysymykseen en ole löytänyt oikeaa vastausta – on monenlaista tyyppiä. Ensin yrittäjältä lähtevät kiireet, jos on kiirettä, tekee itselleen vain hallaa ja yritykselleen myös.
Jonkin verran olen kohdannut vastoinkäymisiä, useimmiten se liittyy siihen, että yrittäjälle tulee ramppikuume juuri ennen julkaisua. Moni miettii, että onko tämä nyt tarpeeksi hyvä? Vastaus on: On. Joskus toivoisin, että yrittäjät myös luottaisivat toimittajan ammattitaitoon, minäkin olen tehnyt juttuja urani aikana tuhantisen kappaletta.
Moni toistelee viestinnällisiä lillukanvarsia, kun lukijat olisivat kiinnostuneita tarinoista yritysten takaa, myös yllättävän paljon henkilökohtaisista asioista: onko perhettä, missä asuu.
Hylsyjä on tullut myös mitä omituisimmista syistä, ei olekaan haluttu lähteä julkaisuun. Olen oppinut katsomaan sillä silmällä, että jos jotain aivan outoa tulee vastaan, on yrittäjä varmasti kohta konkurssissa. En saa tästä mitään tyydytystä, sanon vain että sen näkee.
Sarjayrittäjät ovat kaikkein pahimpia, siis ne, joilla on useampi yritys, joilla olisi laittaa rahaa markkinointiin, mutta eivät halua. Näiden kohtaamisesta on tullut korkein hylkäysprosentti artikkeleille. Toinen ongelmallisin ryhmä ovat selkeästi ulkomaiset yrittäjät – heillä kielitaito on usein heikko, ei ehkä nähdä arvoa kirjoittamassani tekstissä.
Suomalainen talous perustuu luottamukseen, niin kuin muutkin menestyvät taloudet. Kokemusta on Italiasta, jossa on maailmanluokan yrityksiä, mutta kokonaistaloudellisesti ei niinkään rullaa hyvin. Siellä arvostetaan liikemiehiä, jotka omalla viekkaudellaan saavat yrityksensä menestymään, kaikki keinot ovat sallittuja.
Milton Friedman sanoi, että talous toimii sitä paremmin, mitä enemmän noudatetaan yhden hinnan politiikkaa – kun hinta on sama kaikille, näkee kokonaistaloudellisesti, mihin on järkevää rahansa laittaa. Toisaalta hintadiskriminaatio on tärkeä työkalu yrityksille, jotka kykenevät erottelemaan asiakkaansa maksukyvyn mukaan. Hyödytään myös siinä mielessä, että tulee kalliiksi vaihtaa kauppakumppania.
Yritysesittelyjä tehdessä tulee joskus vastaan tilanne, että asiakas haluaisi selkeästä myyntitekstiä: ylisanoja ja ylistämistä. Itse teen sen verran journalismia, että en puhtaisiin myyntiteksteihin ole lähtenyt mukaan. Pidemmän päälle ei kukaan sellaisia jaksaisi lukeakaan. Olisi houkuttelevaa valehdella, mutta pidemmän päälle se ei kannata. Osaan kyllä kokata, mutta ei se tekee minusta erityisen hyvää ravintolakriitikkoa.
Sosiaalisia taitoja en sinänsä osaa arvioida, menestyvä yrittäjä voi hyvin olla introverttikin. Tai koulut kesken jättänyt. Tai ihan täysi mulkku. Itse olen kohdannut alalla vain kivaa kohtelua, toki itsekin osaan käyttäytyä.
Uskon, että sosiaalisilla taidoilla ei ole niin suurta vaikutusta, jos yritys on löytänyt itselleen markkinaraon, missä voi tehdä kannattavaa bisnestä. Niinpä ei yrittäjän henkilölläkään.
Alasta, millä menestyvä yritys toimii, ei ole täyttä varmuutta. Olen todistanut, miten aivan perinteiselläkin alalla yritys voi menestyä, tai olla aivan ilman näkyvyyttä ja silti kannattaa.
Startup-maailma yksisarvineen on jäänyt minulle hiukan vieraaksi, tosin olen käynyt Slushissa melkein joka vuosi. Minusta se on kuplan kasvattamista, joka kannattaa vain harvoille.
Vähän kuin julkaisu lähtee sosiaalisessa mediassa viraaliksi, samoin käy taloudellisten rikkauksien kanssa – ne kertyvät vain ani harvoille.
Moni ottaa ison lainan ennen yrityksensä perustamista. Tehdään ”yritystä”, siinä mielessä että menestymisestä ei ole takeita. Joskus tulee bingo, useimmiten ei. Keskimäärin yrityksellä Suomessa menee neljä-viisi vuotta ennen kuin se on kannattava.
Lainarahalla ratsastaminen voi näyttää makealta elämältä, näin toimivat Suomen julkkis-bisnesmiehetkin. En näe siinä elämäntavassa mitään kadehdittavaa. Joku suomalainen teollisuuspohatta sanoi takavuosina, että sillä ei ole väliä, kuinka rikas olet, vaan kuinka elät. Eli myös sitä, että miten muita ihmisiä kohtelet.
Mitäs siinä vaiheessa teet, kun makea elämä on tuottanut järjettömät velat, joita et voi pois maksaa.
Sanon, että yritysidean pitää olla aika ainutlaatuinen, että kannattaisi puhtaalla lainarahalla lähteä sitä kasvattamaan. Toisaalta sanotaan, että muutama konkurssi alle ja olet jo paljon parempi liikemies.
Itse olen kyllä sitä mieltä, että Suomessa pitäisi olla mahdollisuus henkilökohtaiseen konkurssiin. Se nostaisi laina- ja riskipreemioita mutta se riski määräisi myös hinnan. Konkurssia kammotaan jo siksi, että sitten koko taloudellinen tulevaisuus on mennyttä.
Sitten on taloustieteen oppi ihmisestä, homo oeconomicus. Se on sellainen ihmiskuva, että sellaista ihmistyyppiä ei kyllä vielä ole maan päällä kävellyt.
Rationaalinen ihminen, jonkinlainen riskit sisäistävä, päämäärähakuinen toimija. Joka tekee taloudellisia päätöksiä niukkuutta poistaen, annettujen keinojen valossa.
Ihmisellä nousee pulssi isojen päätösten alla, näin pitää ollakin, se on inhimillinen tapa reagoida asioihin, jotka ovat tärkeitä. Kukaan ei kestä tällaista stressiä loputtomiin.
Esimerkiksi riskiä mallinnetaan niin, että yrittäjä on riskiä rakastava, riskiä välttävä tai riskineutraali. Sitten osoitetaan todennäköisyyslaskennan kautta jonkinlainen odotus tuotolle. Ei kukaan näe riskiä noin analyyttisesti.
Olen pohtinut pitkään, miten aivan huippujohtajat tietävät, mitä yritykselle tehdä. He tekevät nappikauppaa mutta isoissa volyymeissa. Onko siellä kannustinjärjestelmä todella niin kehno, että heille pitää maksaa aivan järjettömän korkeita palkkioita? Sanovat vielä, että tuottavuuden mukaan.
Mielelläni kuuntelen myös muiden näkemyksiä yrittäjistä ja ihmistyypeistä, ottakaa rohkeasti yhteyttä ja kertokaa, voin palata aiheeseen vaikka myöhemmässä blogissa.
Jos saa vähän omaa häntää nostaa, niin ottakaa kanssayrittäjät erityisesti huomioon www.yritykseni.fi -saitti, siitä on tarkoitus rakentaa uusi portaali erityisesti suomalaisille yrityksille.
