Sara Kivimäellä on omasta takaa runsaasti kokemusta asikkaiden kuntouttamisesta, hänelle on sattunut vaikka mitä – hänen studionsa sijaitsee Liisankadun ja Unioninkadun kulmassa

Sara Kivimäellä on omasta takaa runsaasti kokemusta asikkaiden kuntouttamisesta, hänelle on sattunut vaikka mitä – hänen studionsa sijaitsee Liisankadun ja Unioninkadun kulmassa

Sara Kivimäki on pyörittänyt yhdessä miehensä kanssa Voima Personal Training-Studiota Unioninkadun ja Liisankadun kulmassa marraskuusta 2018.

Hän rakastaa sijaintia sillä on itsekin asunut Kruununhaassa, ja paikka on helposti saavutettavissa myös ulkopaikkakuntalaisille. Tila on juuri riittävän suuri ja myös yksityinen, sillä asiakkailla saattaa olla sellaisia haasteita mistä he eivät mielellään kaikille huutele.

Studio on kuin yksityinen kuntosali, kertoo Sara Kivimäki. Asiakkaat voivat, ja heidän tuleekin harjoitella kotonaankin, mutta Voiman studiolta löytyy erilaisia välineitä treenejä varten.

Erityisesti taljan vetoliike on sellainen, johon ihmiskeho reagoi erittäin aggressiivisesti voiman tullessa ulkopuolelta, selittää Sara Kivimäki. Tämä onkin ainoa ns. kuntosalilaite, jota hän itsekin päivittäin käyttää ja josta on maksanut salikortin muodossa käydessään itse aiemmin muilla saleilla harjoittelemassa.

Spinning-pyörä on hankittu, koska hän on vetänyt tuhansia tunteja spinningiä. Tämän vuoden alussa kesällä 2020 leikatun ja sytostaatein hoidetun rintasyövän sädehoidoista aiheutunut vakava hermovaurio esti muun vauhdikkaamman oman harjoittelun: ”Ja kun mieli on maassa, toimivin keino sen kohentamiseksi on liike”, sanoo Sara Kivimäki.

Joskus hän näyttää asiakkailleen miten polkupyörää pitäisi polkea siten etteivät esimerkiksi lonkka-tai polvinivelet vaurioituisi muuten erinomaisesta arkiliikunnasta eli pyöräilystä.

Yhden laitteen, eli crosstrainerin, liikerata vastaa juoksemista ilman iskua tai tasapainon menettämistä. Kun keskivartalo pitää ihmistä pystyssä, lämpenee myös hermosto päästä jalkoihin, ja tuolloin haastavienkin harjoitteiden opettelu on aavistuksen helpompaa.

Juoksumatto on hankittu kävelytekniikan harjoitteluun sekä asiakkaille, jotka syystä tai toisesta pelkäävät juoksemista. Tällainen tilanne on usein esimerkiksi synnyttäneillä naisilla, joilla on haasteita lantionpohjansa kanssa tai joita hirvittää sen hallinnan menettäminen mikäli aloittavat juoksuharrastuksen uudelleen synnytyksen jälkeen.

Matolta pääsee pois alle sekunnissa, joten harjoittelu on turvallista muutenkin valvotussa ympäristössä. Kantavana ajatuksena on kuitenkin harjoitella tavoilla ja välineillä, jotka eivät ole sidottuja aikaan tai paikkaan ja opettaa asiakkaille taitoja, joiden avulla he voivat kuntouttaa itseään lähes missä tahansa.

Asiakkailla on usein mukanaan lapsia, ja tämän (kuten myös lantionpohjan harjoittelun) vuoksi Studiolta löytyy esimerkiksi trampoliini, jolla lapset voivat leikkiä, ja joskus Studiolle tehdään heille pieni temppurata. Varsinkin vauvat pitävät värikkäistä välineistä, tosin heille on luonnollisesti tarjolla myös leluja.

Pääasiassa aikuisten välineinä käytetään isoja ja pieniä palloja, sekä kuminauhoja, joiden avulla ihmisen on kohtuullisen helppo tunnistaa haastavia liikeratoja, sellaisten lihasten liikkeitä, joita käyttämällä muut, jopa täysin hermottamattomat lihakset, alkavat toimimaan automaattisesti. Tähän tarvitaan vain runsaasti tarkkaa tietotaitoa ihmisen fysiologiasta.

Aikanaan Sara Kivimäki muutti pois kotipaikkakunnaltaan Imatralta pois jo 18-vuotiaana, sillä häntä kiusattiin ylipainon takia. Hän kouluttautui Lappeenrannassa aikoinaan ammattikoulupohjalta talousrakennusinsinööriksi ammattikorkeakoulussa, vaikka keskiarvo yläasteelta lähtiessä oli 9,9.

Sara Kivimäen ranne kuitenkin vammautui eikä hän kykene vieläkään piirtämään tai kirjoittamaan käsin kovin hyvin. Sara oli vieläpä erikoistunut sketsaamaan eli tekemään arkkitehtien suunnitelmista rakennepiirroksia, jotka olivat mahdollista todella toteuttaa. Nykyisen työnsä hän kokee olevan hyvin samankaltaista-hän on omistautunut opettamaan ihmisille liikkeitä, jotka todella ovat niitä, joita he luulevat tekevänsä, mutta jotka keho todellisuudessa puutteellisen hermotuksen vuoksi ohittaa.

21-vuotiaana hän mietti mitä tehdä ja päätti lähteä liikunta-alalle, jossa on nyt toiminut yli 20 vuotta. Alkuun hän teki myyntihommia, mutta kun hän näki miten ihmisiä kuntoutettiin, hän tuumasi että osaisi tehdä tuon paremmin ja päätti kouluttautua tehdäkseen saman eri lailla, laadukkaammin.

Myyntihommien ohella hän ryhtyi kuntosaliohjaajaksi, kävi läpi kymmeniä koulutuksia, niin ryhmäliikunnan, psyykkisen valmennuksen kuin fysiologian, eritoten lihaskalvostojen tiimoilta ja kolme erilaista personal trainer -tutkintoa. Nyt takana on oli 25 000 ohjattua liikuntatuntia niin kaupallisilla saleilla kuin kymmenissä yrityksissäkin, tuhansia valmennettavia ihmisiä ja kaiken tämän tuoma kokemus.

Tällä Sara Kivimäki miettii pitäisikö sittenkin käydä iltalukio ja lukea itsensä lääkäriksi: ”Tämä alkaa vähitellen hermostuttaa tämä lääkärien homma, mitä he kertovat ja tekevät tai jättävät kertomatta tai tekemättä”, hän sanoo.

Hän aloitti itseään kiinnostavan kiinalaisen lääketieteen opinnot syksyllä 2019, mutta nämä jäivät toistaiseksi taolle syövän ja koronan tuomien rajoitusten vuoksi.

Sara Kivimäki uskoo kuntoutumiseen ilman leikkauksia, pois lukien oikeat sairaudet kuten syöpäkasvaimet, jotka on leikattava pois. Tällöikin kehoon jää väistämättä arpikudosta, joka pyrkiii vääristämään ja vääristääkin kehon toimintaa, ellei vastatoimiin ryhdytä ajoissa.

Lähes kaikkia nykyajan haasteita, kuten jäätyneitä olkapäitä, TOS-ongelmia, rannekanavasyndroomaa, välilevyjen pullistumia, polvi- ja lonkkakipuja, vatsalihasten erkaumaa, voi kuntouttaa ilman leikkausta, ylipainosta puhumattakaan.

Sara Kivimäki on erikoistunut tapaturmien aiheuttamiin ongelmiin, leikkausten jälkeisiin haasteisiin sekä synnytyksestä tai raskaudesta johtuviin kehollisiin vaikeuksiin. ”Ne voivat olla halvaannuttavia sekä henkisesti että fyysisesti, se ettei tila todella tarvitse leikkausta, ei tarkoita sitä etteikö se olisi kantajalleen erittäin vakava”, hän kommentoi.

Monesti tässäkin maassa odotellaan lääkäriin tai leikkaukseen pääsyä, jolloin kaiken oletetaan muuttuvan paremmaksi. Kuntoutus tuntuu olevan aivan lapsenkengissä Suomessa, ja tästä Kivimäellä on jälleen tahattomasti runsaasti omakohtaista kokemusta rintasyövän vuoksi, Sara Kivimäki: ”Suurin osa minun asiakkaistani on käynyt läpi vuosikausien rumban erilaisia lääkäreitä tai erilaisia fysioterapeutteja, kuten itsekin olen.”

”Tästä syystä en koskaan veloita asiakkailta mitään ensimmäisestä tapaamisesta-olenhan itsekin joutunut poistumaan useiden eri alojen ammattilaisten vastaanotolta pettymyksestä itkien, silti lasku kourassa”, hän jatkaa.

Yleensä oikea ongelma on jossain aivan muualla kuin siinä kohdassa missä kipu tai heikkous tuntuu, tästä syystä monet joutuvatkin pettymään leikkausten lopputulokseen.

Sara Kivimäki sanoo omaavansa hyvin poikkeuksellisen tietotaidon Suomessa juuri tällaisissa kuntoutuskysymyksissä.

Hänen oma kehonsa on pahasti vääntynyt nuoruusiän ylipainon ja tuolloin aloitetun epäsopivan voimaharjoittelun, eli tiedon puutteen vuoksi ja hänelle on monia kertoja sanottu että jos nyt ei leikata, et ehkä kävele enää koskaan. Hän on joutunut itse etsimään tietoa, mitä ei ole ollut saatavilla.

Sara Kivimäki on harrastanut pyöräilyn lisäksi vapaaottelua ja muita kamppailulajeja. Hän on saanut turpaan, polvi on repeytynyt, nilkka on murtunut, olkapää on repeytynyt irti ja sitä rataa. Samaan aikaan on täytynyt vetää jumppatunteja 40 tuntia viikossa.

Esimerkiksi syöpää sairastavalle sanotaan että monet oireet johtuvat syövästä ja sytostaateista, että nyt et varmaankaan jaksa liikkua, joten he eivät sitä myöskään tee. Moni liikerata jää kokonaan pois, kommentoi Sara Kivimäki. Esimerkiksi olkanivelen liikerata ei maagisesti palaudu kuukausien kuluttua, mikäli raajaa on vain varonut, eikä käyttänyt lainkaan.

Sara Kivimäki: “Ihmiskeho adaptoituu erittäin nopeasti, ja nykytiedon mukaan alkaa purkaa käyttämättömiä rakenteita, kuten verisuonitusta ja hermotusta, alle viikossa, ihminen on ennen kaikkea taloudellinen kombinaatio ja alkaa säästää itseään sieltä, missä liikettä ei näytä tapahtuvan”.

Hermoratatutkimuksen mukaan hänen toinen kätensä on halvaantunut sädehoidoista tammikuun 2021 alussa.

Vamma on niin harvinainen, ettei sitä näyttänyt kukaan Suomessa osaavan kuntouttaa, joten jälleen oman elämänlaadun, elämäntavan ja kyllä, myös elinkeinon säilyttäminen on vaatinut äärimmäistä yritteliäisyyttä ja tietotaitoa, ja hän on kuntouttanut vammaansa itse, erinomaisella menestyksellä, jos otetaan lähtökohta huomioon. Tammikuun alussa aivan yksinkertaiset toimet, kuten vaatteiden pukeminen itsenäisesti, työn teosta puhumattakaan, olivat lähes mahdottomia.

Asiakkaiden kuntoutus onnistuu yleensä 100-prosenttisesti ja samalla korjaantuu ongelmia, joista he eivät edes tienneet.

”Monelle on arka paikka, miksi he ovat täällä. He luulevat olevansa ainoita ihmisiä maailmassa, jotka kärsivät vaikkapa pahoista raskauden jälkeisistä ongelmista, kuten virtsan- tai ulosteenpidätyskyvystä. Tähän liittyy yleensä ulkonäköongelmia tai haasteita arkisen liikkumisen suhteen, he eivät voi seisoa tai istua tai kontata tai poimia asioita kivutta”, kommentoi Sara Kivimäki.

Asiakkaiden valmennuksessa taustat on selvitettävä tarkkaan, mutta yleensä heidän ongelmiaan on jo tutkittu kaikin länsimaisen lääketieteen keinoin. Kuitenkaan vipuvarren tai painovoiman merkitystä ihmiselle ja ihmisessä ei mikään tutkimus vielä ole kyennyt kumoamaan, ja nämä ovatkin Sara Kivimäen valmennuksen kulmakivi.

Koska Sara Kivimäki on venyttänyt omaa pystymistään työssään ja harrastanut erilaisia vaativia lajeja vasta aikuisena, on hän joutunut kehittämään voimaharjoittelua, josta on iloa myös hänen asiakkailleen.

Ihminen on toiminnallinen kokonaisuus, ja tarvitsee kaikkia lihaksiaan ja niiden hermotusta, jotta ne kaikki osaisivat toimia oikein. Tästä syystä harjoittelua on tehtävä jokaiseen mahdolliseen liikesuuntaan-mahdollisten nykyisten ongelmien kuin ehkä tulevaisuudessa odottavien hallitsemiseksi. Lähes mitä tahansa lajivoimaa, oli se sitten lasten kantamista sylissä tai ratsastusta, on mahdollista kehittää oikeanlaisella täsmäharjoittelulla.

Sara Kivimäki sanoo maksaneensa aikamoisen henkilökohtaisen hinnan tietotaitoa hankkiakseen ja tekee kaikkensa käyttääkseen sitä asiakkaidensa hyvinvoinnin turvaamiseksi ja löytämiseksi uudelleen.

“Monet tulevat tapaamaan minua paikan päälle Studiolle muilta paikkakunnilta, mutta korona-ajan alettua otin valikoimiin myös Etävalmennuksen, joka on tuonut osaamiseni saataville myös Pohjois-Suomeen ja ulkomaille, kuten Pohjois-Amerikkaan ja Sveitsiin saakka. Tämä on ollut mainio lisä myös tutuille asiakkaille ja riskiryhmään kuuluville henkilöille, jotka voivat nyt treenata kanssani matkoillaan tai vaikkapa mökiltään käsin”, hän kertoo.

Studion tiloihin otetaan kerrallaan maksimissaan kaksi asiakasta, joka voi ollaesimerkiksi pariskunta, ja käytössä on maskisuositus niille jotka sitä kykenevät käyttämään, joten treenaaminen on turvallista-maskit tarjotaan tietenkin talon puolesta.

Sara Kivimäki kuuluu itsekin riskiryhmään, ja on aina huolehtinut ja huolehtii tilojen sekä välineiden päivittäisestä siivouksesta ja desinfioinnista henkilökohtaisesti. Toistaiseksi paljon kysytyt pienryhmät ovat tauolla maailman tilanteen vuoksi, mutta niiden palauttaminen valikoimaan on suunnitteilla heti kun vain suinkin on mahdollista.

Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä

Share

Written by:

18 Posts

View All Posts
Follow Me :
0 0 äänet
Arvioi artikkeli
Tiedota
0 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Eniten äänestetty
Rivinsisäinen palaute
Näytä kaikki kommentit

Tämä verkkosivu käyttää evästeitä. Jatkamalla saitin käyttöä suostut hyväksymään evästeet.  

0
Kuulisin mielelläni ajatuksenne tästä, olkaa hyvä ja kommentoikaax